Luopioisten Aineistopankkiin voi tehdä talletuksia. Aineistopankkiin tallennetaan rahan sijasta kuitenkin tietoa – Luopioisiin liittyvää tietoa viimeisen puolentoista vuosisadan ajalta.
Kukkia-Seura ry ja Sydän-Hämeen Sukututkijat ry ovat vuoden 2014 alussa käynnistäneet hankkeen, jonka tarkoituksena on saada Luopioisten kunnan historia kansien väliin siltä ajalta, kun Luopioinen toimi itsenäisenä kuntana – vuodesta 1868 vuoteen 2006. Kunnianhimoisen tavoitteena on saada historia julkaistuksi vuonna 2018, jolloin tulee kuluneeksi 150 vuotta Luopioisten kunnan perustamisesta.
Vuoden 2014 aikana kerätään aineistoa historiankirjoituksen pohjaksi. Tavoitteena on, että aineistoa saadaan joka puolelta Luopioisten aluetta. Tämä onnistuu, kun kyläyhdistykset ja yksittäiset ihmiset ottavat asian omakseen ja jakavat tietojaan historiankirjoituksen käyttöön. Kerätty tieto tallennetaan aineistopankkiin joko paperikopioina mappeihin tai digikopioina tietokoneelle. Aineistona voi olla tekstiä, valokuvaa, äänitteitä tai videoita. Myös alkuperäistä aineistoa on mahdollista ottaa säilytettäväksi.